Potkua laatujärjestelmästä
Sähkömatissa on aina tiedostettu laadun merkitys. Jo 90-luvun alkupuolella lähdimme suunnitelmallisesti kehittämään toimintaamme.
Vuonna 1996 aloitimme ISO 9002 -standardin mukaisen laatujärjestelmän luomisen ensimmäisessä Laatua Lounais-Hämeestä -projektissa. Matti Tuomola, Heikki Seppä ja muukin henkilökunta paini pitkiä iltoja konsulttien kanssa, jotta löydettiin yhteinen sävel sähköurakointiliikkeelle sopivasta mallista. Standardien ja konsulttien vaatimukset onnistuttiin sovittamaan yhteen käytännön kanssa tai sitten muutettiin käytäntöjä. Lopputulokseen ollaan edelleen tyytyväisiä.
Projektin myötä käynnistynyt kehitys on johtanut entistä tavoitteellisempaan toiminnan kehittämiseen laatujärjestelmän ja liiketoimintasuunnitelman päivittämisen kautta.
Säännöllisesti kokoontuva kehitysryhmä toimii laatujärjestelmän koordinaattorina. Ryhmä vastaa mm. laatutavoitteiden asettamisesta ja seurannasta, aloitteiden, kehitysehdotusten, poikkeamien käsittelystä sekä sisäisistä auditoinneista.
Kehitysryhmän jäsenet
Jarkko Jaakkola (luottamusmies) |
![]() |
Sähkömatti Oy:n laatupolitiikka
Sähkömatti Oy:ssä laatu tarkoittaa asiakkaan tarpeiden ja vaatimusten kunnioittamista. Laatu merkitsee sitä, että työt tehdään sovitulla tavalla sähköturvallisuusvaatimukset ja sähköasennusmääräykset huomioiden.
Sähkömatti Oy ottaa myös pienasiakkaan tarpeet huomioon tuotevastuun ja kuluttajasuojan periaatteita noudattaen.


